Kasteisella nurmella astellen,
sormiani lammessa kastellen,
katson ympäröivää maailmaa,
metsikköä tuulessa huojuvaa.
Puut ovat pelottavan korkeita,
lehdet paskaisen ruskeita.
Maassa kustuja pulloja,
tupakan natsoja, paperitolloja.
Hämähäkin seitti tarttuu tukkaan,
pikkukiviä mennyt sukkaan.
Oksat raapivat naamaa,
aukaisevat vähän vanhaa haavaa.
Kompastun puun juureen,
lyön pääni kiveen suureen.
Otsa vuotaa verta,
eikä ole eka kerta.
Veri muodostaa kivelle nuolen.
Nuolen suunta poistaa huolen.
Sitä seuraamaan lähden
onnen tähden.
Tulen korkean kallion kupeeseen.
Katse kiinnittyy loistavaan upeeseen.
Se katsoo minua puiden raosta.
Valo pilkahtaa lehtien vaosta.
Nousen kohti valoa,
lähestyn onnen taloa.
Ylhäältä näen kauneuden henkeä salpaavan.
Onnen päivien tiedän alkavan.
Näen edessäni värit ruskan,
se vaimentaa tuskan.
Näen voiman lähteen siellä.
Olen oikealla tiellä.
Kiitos valon pilkahdus,
päivieni kirkastus.
Uudet silmät minulle annoit,
syvien ojien yli kannoit. <3
