Nimetön runo

Mustasukkaisuus, takertuminen,
Kylmä, kuuma,
Riippuvuus, ripustautuminen,
Tylsä, alkuhuuma.

Hylätyksi tulemisen pelko, yksinäisyys,
Ikävä, kaipaus,
Halu ottaa selko, kärsimättömyys,
Riipivä, hauraus.

Epävarmuus, riittämättömyys,
Kilpailu, taistelu,
Lohduttomuus, itkusilmäisyys,
Vertailu, kaivelu.

Vaille jääminen, läheisyyden kaipuu,
Epätoivo, ahdistus,
Yli lyöminen, lopulta kaikkeen taipuu,
Siivo, laimennus.

Aherrus, vaivan näkeminen,
Pettymys, huuto,
Oletus, itsensä arvostaminen,
Erehdys, väärä luulo.

Kaikkensa antaminen, toiveajattelu,
Ilo, suru,
Omistautuminen, odottelu,
Kilo, muru.

Romantisointi, haaveilu,
Unelma, tavoitteellisuus,
Spekulointi, maalailu,
Kuvitelma, todellisuus.

Vainoharha, epäluulo,
Kauhukuva, uhka,
Ruusutarha, valikoiva kuulo,
Kuin elokuva, pesästä viety tuhka.

Grillaus, hiillostaminen,
Erimielisyys, ristiriita,
Äänen avaus, vaikeneminen,
Syyllisyys, piina.

Väijytys, ansa,
Loukkaus, nieleminen,
Väritys, kiusa,
Mustamaalaus, valkaiseminen.

Suunnitelma, aikataulu,
Määränpää, eteneminen,
Tunnelma, laulu,
Jääräpää, painostaminen.

Pakkomielle, neuroosi,
Kuuntelu, apu,
Haiset pahalle, sattuvat sanasi,
Rakastelu, tabu.

Jäähy, tauko,
Viilennys, helpotus,
Syyhy, pako,
Pimennys, rauhoitus.

Anelu, pyyntö,
Anteeksianto, katumus,
Sanelu, työntö,
Akankanto, antaumus.

Kiristys, uhkailu,
Marttyyri, lahja,
Viritys, tuhlailu,
Manikyyri, pohja.

Törkimys, kusipää,
Hiljaisuus, raivo,
Järkytys, syväjää,
Turvattomuus, lokakaivo.

Onni, onnettomuus,
Sisu, sinnikkyys,
Sonni, unettomuus,
Risu, kiittämättömyys.

Sirkus, draama,
Väittely, voitto,
Rangaistus, ruma naama,
Venyttely, jään koitto.

Uupumus, huokaus,
Hengitys, kyynel,
Olettamus, laukaus,
Kysymys, kennel.

Muutos, lupaus,
Erotus, summa,
Aatos, tapaus,
Ilotulitus, tumma.

Aukko, puutos,
Täyte, harhautus,
Suukko, kiitos,
Virkiste, hartaus.

Päätös, loppu,
Vapautus, lento,
Löydös, hoppu,
Huojennus, hento.

Sointu, sävel,
Inspiraatio, tanka
Huntu, kannel,
Innovaatio, elämän lanka.

Sielu ja kivi

Kasvoilla hymy.
Sen takana paha olo.
Päässä iso kivi.
Terävä.

Hiertää silmien takana.
Puhkoo tärykalvot.
Painaa niin että niskat kipeytyvät.
Jyskyttää takaraivossa.

Sielu velloo velttona keuhkossa.
Silloin tällöin koettaa tulla ulos hengityksen mukana.
Mennä verenkiertoon.
Pesulle munuaisiin, sitten valua keltaisena pois.

Tulla ihon läpi.
Vuotaa pisara pisaralta silmistä.
Haihtua kaasuna ilmaan.
Tulla ylös oksennuksen mukana.

Tarttua pumpulipuikkoon korvassa.
Lentää nenästä aivastaessa.
Klimppinä yskiessä.
Valkoisena matona ihohuokosesta.

Se haluaa vapaaksi.
Se on levoton ruumiissa.
Se haluaa olla rajaton.
Mennä ja tulla miten haluaa.

Kumminkin sen pidän sisälläni,
suostuttelen jäämään.
Se jää. jää. jää.
Elvyttää minut.

Kun on käynyt pesulla munuaisissa,
kiertänyt kaikki suonet ja palannut sydämeen.
Liukunut keuhkoissa ylös alas,
pomppinut vatsassa.

Kivi vie tilaa siltä,
mutta sielu nakertaa kiveä pienemmäksi,
aina kun se tympääntyy vellomiseen.
Kun annan sille luvan.

Sadut ja musiikki -kurssin satoa

Olin syyskuussa Valamon opiston Sadut ja musiikki -kurssilla. Opettajina Soili Perkiö ja Hannele Huovi. Kurssi oli aivan upea!

Olin siellä aika "noviisi", kun muut olivat musiikin opettajia, luokanopettajia, lastentarhanopettajia ja vaikka mitä ammattilaisia ja minä olin opiskellut huimat muutaman viikon lapsi- ja perhetyötä Pieksämäen seurakuntaopistossa. Minulta kysyttiin moneen otteeseen olenko opettaja. Vähän nolona vastasin, että öh, itseasiassa vasta opiskelen... ammattikoulussa.

No mutta, ei kait siinä mitään.

Meidän piti tehdä paaaaaaljon lauluja kurssiviikonlopun aikana. Minä en ole laulunteossa mikään hyvä, mutta ainakin sanoituksia/runoja/loruja sain aikaan. Tässä pari:

Nimetön

Tuuli tuivertaa,
kuusen latvaa keinuttaa.
Kuusessa on linnunpesä
aivan joka kesä.

Syksyn tullen linnulla
on eessään muuttomatka.
Ehkä myöskin sinulla,
tästä itse lauluu jatka.

Puun salainen tarina

Pitkä valkea viiva
pitkin (puun) runkoa kulkee.
Mikä se mahtaa olla?
(Se) salaisuuden sisäänsä sulkee.

Ehkä joskus hurja myrsky
löytänyt on puun.
Ehkö kuulunut komea jysky,
pilvi peittänyt kuun.

Ukkosen mahtava jyrinä,
örinä, pörinä, sateen lörinä.
Salamat pimeässä loistivatko?
Yksikö iski puuhun?

Metsän kaiku
jyrinät toistivatko?
Kuuluivatko kuuhun?

Merkki historiasta jää,
jos on myrsky sää.
Puun runkoa pitkin nyt kipittää
tarina mystinen tää...

 

Sauli-meditaatio

Töissä havahduin siihen,
että tavasin Sauli-sanaa nurinperin, sikinsokin,
kirjain sinne, toinen tänne, venkslailin ees taas.
Miten monta siansaksan sanaa saakaan Sauli-sanasta?

sauli, aulis, ulisa, lisau, isaul,
iluas, luasi, uasil, asilu, silua,
sulia, suali, sulai,
slaui, salui, sauil,
saliu,
siaul, saiul, sauil,
iulas, iuals, iuasl,
livas, luias, luais,
ulasi, ualsi, uasli,
alsiu, asliu, asiul,
auils,

kunnes tajusin,
minua kassalle kaivataan,
kahvia keittämään, pöytiä pyyhkimään,
tiskien ja tiskikoneen kanssa kuntoilemaan.

Lähimmäisen rakkaus

Herään uuteen aamuun.
On satanut lunta.
Sataa vieläkin.
Maa on jo peittynyt kokonaan. Kohta minäkin.

Huivini kastuu.
Hiutaleet siihen sulavat.
Ei ole lainkaan kylmä.
On leuto ja mukava sää.

Ilmassa on jotain hämmentävää nostalgiaa.
Suomi-elokuvan ja historian havinaa, joulutunnelmaa.
Tämä aamu on pirteä ja valoisa, niin minäkin.
Ihanaa, ei haittaa vaikka polvea kolottaa.

Tapaan ystävän.
Käymme kahvilla.
Tai siis teellä.
Minä ainakin.

Puhumme opiskelusta ja muusta.
Mukava päivä kaiken kaikkiaan.
Käymme kaupassa ja lähdemme kotiin.
Eri suuntiin. Halataan.

Kotimatkan linkkaan.
Ei minua haittaa.
Pärjään kyllä.
Kauppakassi on kevyt. On sopivasi yllä.

Tuntematon mies ehdottaa kantavansa minut kotiin.
Juuri hetkeä aiemmin olen ajatellut eläimiä,
kuinka he peittävät kipunsa,
jotteivat saaliiksi joutuisi. Harkitsen samaa.

Vastaan kumminkin vaan,
ei tarvitse.
Hän jää jankkaamaan.
Jännää, kuinka tämän arvasin, jo ennen kuin hän oli minut saavuttanut.

Kun hän lähestyi pelkäsin ja toivoin muuttuvani näkymättömäksi.
Kävele ohi, mene pois. Ajattelin.
Ja ajattelen edelleen.
Mikä lie humalainen, menisi jo.

Sitten jostain nousee yllättävä ajatus.
Siinähän on vertainen,
toinen ihminen.
Jutustellaan nyt sitten.

Ei se niin kauheaa ollutkaan.
Mormoonit tulevat iloisina vastaan.
Moikkaavat kuten arvata saattaa.
Moikataan takaisin.

Ruskeasilmäisen rinnallakulkijan kanssa erotaan.
Kysyy nimeäni,
en vastaa.
Mutta näkemiin sanotaan.

Ja kuinka ollakaan,
kun lumi on jo sulanut taas.
Kaupungilla hänet huomaan.
Luikahdan ohi ja mietin taas miten pieni maailma onkaan.

Ja sitä suuremmalla syyllä,
emmekö voisi olla kaikki lähimmäisiä toisillemme,
sillä sitähän me olemme.
Samaa maata (Tellus) ja samaa ekosysteemiä, bioversiteettiä ja mitä näitä nyt on.

Miksi harrastaa lokerointia?
Kansallisuus, uskonto, sukupuoli, ikä.
Elämäntapa, terveyden tila, vaatetus, musiikkimaku.
Harrastus, ammatti, taloudellinen tilanne, ulkonäkö.

Miksi mikään näistä lukuisista eroavaisuuksista
olisi este rakastaa lähimmäistä?
Kaikki olemme erilaisia.
Miksi rajoittaa rakkaus ystäviin, perheeseen, sukuun, tuttaviin. Pieneen pyörivään piiriin. Eikö rakkauden pitänyt olla rajaton?

Eikö olisikin ihanaa kun voisi rakastaa jokaista vastaantulijaa?
Sinisilmäinen ei pidä olla,
eikä kaikkeen suostua.
Kaikista ei tykätä tarvitse! Kai silti voi rakastaa? Luojan luomaa.

Rakkaus on käsitteenä monimutkainen.
"Rakastakaa vihamiehiänne" Raamatussakin sanotaan.
Mitä se sitten tarkoittaa?
Ei minusta sitä, ettäkö heidän julmat tekonsa tulisi hyväksyä?

Ei tietenkään!
Mielestäni sitä,
että muistaa kusipään ja paskiaisenkin olevan ihminen.
Saman elämän lahjan on hänkin saanut.

Hitler ja Stalin.
Olivatko he vain vailla rakkautta?
Rakkaudettomuudessaan suureen syntiinsä
pahuuteen sairastuneet.

Oliko sisällä silti se pieni poika,
joka ei saanut kunnon eväitä elämään, joka niin pahasti
pysyvästi vaurioitui.
Ei mahtanut sille mitään, elämä ja maailmako hänet siihen kuntoon kolhi?

Ilman omaa tuntoa,
vailla lähimmäisen rakkautta,
kaukana kaikesta,
syvällä Saatanassa, matkalla helvettiin. Pahuuden sumentamana, tuhon oma.

Aivan syystä heidän kaltaisiaan vihataan.
Ei ole kiellettyä tai väärin se.
Terve viha,
merkki siitä että osaa rakastaa?

"Rakastakaa vihamiehiänne".
Eli heitäkin on, vihamiehiä siis.
Saa, ja pitääkin olla.
Ei voi hyväksyä hirmutekoja.

Viha ja rakkaus.
Kaksi sanaa.
Mitä mikäkin sana tarkoittaa?
Kuka sen todistaa?

Ei sana voi koskaan kuvata mitään
tai ketään
täydellisesti.
Ei kuvakaan. Ei siis enemmän kuin tuhat sanaakaan riitä kuvaamaan.

Tunnetta, ajatusta,
tekoa, syytä,
tapahtumaa, seurausta.
Mitään, milloinkaan.

On monia kieliä,
monia sanoja,
viittomia, pistekirjoitusta.
Elekieltä, sekin kulttuurisidonnaista.

Sielujen sympatia,
hiljaisuus.
Mystinen lähimmäisen rakkaus. Vertaisuus, ihmisyys.
Ainut aito yhteinen kieli. Me.

Ajatuksia Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjasta

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike  -kirja oli mielestäni hauskaa luettavaa. Aihe tosin pyöri paljon ruoan ympärillä, mikä oli toisinaan ehkä hieman yksitoikkoista tai ainakin yksinkertaista, mutta ei se mitään. Hauskaksi kirjaksihan se oli tarkoitettukin, ja hauskuutta oli tuotu kirjaan nimen omaan  kertojan, tämän ”mielensäpahoittajan” yksinkertaisuudella.

Kirjan päähenkilö kertoo kirjassa elämästään, lähinnä ruoasta ja ruoanlaiton opettelusta. Hänen vaimonsa on jossakin laitoksessa ja hänen täytyy nyt itse opetella tekemään lihapullat, perunamuusit ja ruskeatkastikkeet. Se käy vaimon keittokirjan avulla suhteellisen helposti.

Jokainen luku alkaa sanoin ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin…”, paitsi, on yksi poikkeus. Viimeinen luku alkaa sanoin ”Kyllä minä niin mieleni ilahdutin…” tai jotakin sinne päin. Mielensä kertoja pahoittaa useimmiten jostakin nykyaikaisista ”hömpötyksistä”, kuten maissihiutaleista, nuudeleista, ja kurkumasta. Hänen mielestään  ainut oikea ruoka, joka pitää niin sanotusti miehen tiellä on peruna!

Minussa henkilökohtaisesti kirja ja sen päähenkilö herättivät hieman ristiriitaisia ajatuksia ja huvitusta. Itse en syö perunaa oikeastaan ollenkaan, koska olen ainakin olevinaan fruitariaani. Fruitariaanit eivät syö juureksia. Oikeaoppisesti he syövät vain kasvien tuottamaa satoa eli käytännössä pelkkiä hedelmiä, eikä moni muukaan Mielensäpahoittajan ruoista minulle uppoaisi.

Voin myöntää että fruitarismi ei ehkä kuitenkaan ole eettinen valinta, niin kuin sen ”kuuluisi” olla. En luonnostaan ole tähän asti ajatellut, että kasvien täytyisi saada elää elinkaarensa loppuun saakka rauhassa, mikä tarkoittaa sitä että itse kasveja, ainakaan juurineen, ei saisi syödä.  Tätä ajatusta olen nyt yrittänyt sisäistää, mutta jos totta puhutaan, se on minulta aika tekopyhää. Ajattelen että olisin ehkä edes hitusen parempi ihmisenä, jos noudatan juuri sitä kaikkein tiukinta veganistista suuntausta. Lisäksi fruitarismi on keino rajoittaa sallitut ruoka-aineet minimiin. Minulla on syömishäiriö, ja rajaan syömistä keksimällä melkein jokaisesta ruoka-aineesta jonkin syyn, miksei sitä saisi syödä.

Lakto-ovovegetaristi olen ollut jo seitsemän vuotta eli lapsesta saakka. Se on ollut puhtaasti sekä eettinen että itselleni luonnollinen tapa syödä. En voisi enää edes kuvitella syöväni lihaa tai kalaa, kuten Mielensäpahoittaja syö. Vegaaniksi olen ryhtynyt vasta muutama kuukausi sitten, vähennettyäni ensin huomattavasti maitotuotteiden ja kananmunan käyttöä täysi-ikäistyttyäni. Luulen että myös veganismi on eettinen valinta, ainakin suurimmalta osin, mutta voi olla että syömishäiriölläkin on oma osuutensa asiaan.

Tällaisia ajatuksia Mielensäpahoittaja minussa herätti, koska kirja keskittyi nimenomaan ruokaan ja näitä ”nykyaikaisia hömpötyksiä” joihin veganismikin kaiketi katsotaan kuuluvaksi, näistä raakaruokasuuntauksista nyt puhumattakaan, kyseenalaistettiin. Ote toki oli humoristinen, mikä helpotti kritiikin vastaanottoa, mutta kyllä teksi silti toisinaan sai hymähtelyn lisäksi tuhahtelemaan.

Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin varsin kevyttä luettavaa, ja sopivan lyhyt minunlaiselleni hitaalle ja keskittymishäiriöiselle lukijalle. Sen verran hyväkin sen oli, että aion lukea myös ensimmäisen Mielensäpahoittaja –kirjan.

Yleensä luen hieman totisempaa ja syvällisempää kirjallisuutta, mutta oikeastaan kevyt kirjallisuus on hyvää vastapainoa näille traagisillekin tarinoille kuten esimerkiksi Torey Haydenin hurjille totuuteen perustuville kertomuksille, joihin olen tykästynyt.

Voisin siis suositella Mielensäpahoittaja ja rusekakastike –kirjaa muillekin, kaikille jotka kaipaavat hauskaa, keveää ja rentouttavaa luettavaa vaikkapa arki-iltoihinsa.

Déjà vu

Lisää liikuntaa,
kehottaa lääkäri.
Lisää liikuntaa,
kehottaa lääkäri.

Kymmenen kilometriä,
tasaluku.
Kymmenen kilometriä,
tasaluku.

Sata suupalaa,
maksaa maltaita.
Sata suupalaa,
maksaa liikaa.

Yksi suupala,
kymmenen istumaannousua.
Yksi suupala,
kymmenen istumaannousua.

Vaihdan liikettä,
teen enemmän.
Vaihdan liikettä,
teen enemmän.

Enkä silti ansaitse mitään,
en edes seuraavaa suupalaa.
En ansaitse mitään,
en edes suupalaa.

Kävelen,
vaikka voisin juosta.
Miksi kävelen,
vaikka voisin juosta?

Juoksen,
vaikkei ole mihinkään kiire.
Miksi juoksen,
vaikkei ole mihinkään kiire?

On kiire,
aina on kiire.
Koskaan ei tule valmista,
koskaan ei ole riittävä.

Miksi tehdä mitään,
jos ei kuitenkaan kelpaa?
Eikö voisi vain kadota,
jos ei kuitenkaan kelpaa?

Miksen voisi kelvata,
kuka sitten kelpaa?
Kenelle kelpaa,
vai kelpaako?