Olen paossa.
Olen paossa ahdistusta.
Olen paossa yhteiskuntaa, jossa elän.
Olen paossa elämää, jota elän.
Olen paossa maailmaa, joka on paha.
Olen paossa arkea, jota elän.
Olen paossa koulua,
paossa stressiä,
paossa kirjoja.
Olen paossa ikävyyksiä,
paossa tuskaa,
masennusta.
Olen paossa omaa mieltäni.
Paossa traumojani,
paossa menneisyttäni,
paossa ajatuksiani,
paossa omaa itseäni.
Olen myös matkalla.
Tutkimusmatkalla,
löytöretkellä.
Raamattu sanoo: "Etsijä löytää".
Minä etsin pakopaikkaa.
Etsin turvaa.
Etsin rauhaa.
Etsin puuttuvia palasia, jotka tekisivät minut ehjäksi.
Etsin onnea,
elämäniloa,
toivoa,
tulevaisuutta,
uskoa.
Etsin ratkaisua.
Etsin selviytymistä.
Etsin iloa ja nautintoa,
tyydytystä.
Etsin rakkautta.
Etsin rakennusmateriaaleja, joista rakentaa pylväät.
Pylväät, jotka kestävät uusia vastoinkäymisiä.
Pylväät, jotka eivät romahda.
Pylväät, joihin voin nojata,
tukeutua.
Pylväät, joiden varaan voin rakentaa elämäni ja minäni.
Etsin uutta elämää.
Etsin uusia silmiä, jotka näkevät maailman kauniina.
Etsin itseäni.
Etsin harmoniaa.
Valoa.
Toista todellisuutta.
Etsin sitä sielua, joka tuntee olonsa hyväksi ja kotoisaksi.
Etsin tasapainoa.
Etsin kokonaisuuksia.
Etsin yhteisöä, johon kuulun.
Etsin yhteisöä, jossa yksittäisen ihmisen tuska on normi,
täysin tavallinen asia,
oikeutettua.
Se on yhdistävä tekijä.
Se ei poikkea.
Eikä sitä tarvitse hävetä,
sillä se on jokaisella.
Siitä ei välttämättä puhuta,
mutta kaikki tietävät sen olevan.
Ihmisten välillä on yhteys.
Kaikilla on omat taakkansa kannettavanaan,
eikä siinä ole mitään kummallista.
Se on elämää luonnollisimmillaan.
