Tunnetut ikuiset kysymykset kuten "Kumpi oli ensin, kana vain muna" ja "syönkö elääkseni vai elänkö syödäkseni" ovat hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Kana vai muna kysymykseen on varmaan kaksi vastausta: kana tai muna. Ellei jumala sitten luonut molempia yhtä aikaa. Tämä nyt kuitenkin on mielipidekysymys, sillä eihän oikeaa vastausta voi kukaan tietää, kun ei ole ollut itse näkemässä. Eikä aikojen alussa ollut keksitty vielä edes kirjoitustaitoa.
.
Syömiskysymyksen luulisi olevan monille astetta helpompi. Minulle se on vielä mysteeri.
Olen usein miettinyt, miten kastemato voi olla olemassa ilman aivoja. Se on jo mainituista kysymyksistä ehdottomasti haastellisin. Eikö sillä madolla ole tylsää, kun se ei voi ajatella mitään? Minä ainakin tylsistyisin kuoliaaksi, jos ei olisi mitään ajateltavaa. Onhan kastemadoilla onneksi sentään alkeellisia aivoja muistuttavat hermosolut. Mutta silti! Vielä hullumpaa on minusta se, että kastemadoilla ei kuulema ole sydäntäkään. En kerrassaan voi ymmärtää miten se sitten ylipäätään voi olla elävien kirjoissa. Ja missähän sen raukan sielu oikein on? Vai onko sillä sitä? Pakko kai silläkin on joku henkinen minuus olla olemassa. Eikai se muuten voisi olla olemassa. Mitä järkeä siinä edes olisi?
Valaan ja delfiinin sielusta sen sijaan ei ole epäilystäkään. Tai minä ainakin uskon, ettei ilman sielua voi olla tunteitakaan. Jokin aika sitten katsoin televisiosta dokumentin, joka käsitteli maailman viisaimpia eläimiä. Delfiinistä ja valaasta mainittiin, että ne ovat ihmisten lisäksi ainoita eläimiä, jotka kykenevät tuntemaan ihmiselle ominaisia tunteita, kuten empatiaa.
Kaikesta päätellen, ihmisellä on oltava todella suuri sielu, sillä ihmisen älykkyys kuulema ohittaa viisaimman eläimen saavuttaessaan yhden vuoden iän. Näin ainakin olen kuullut. Ja onhan yksi vuotias niin älykäs jo, että on sen oltava viisaampi kuin valaan. Uskoisin ainakin. Enhän toki ole tavannut valasta kovin läheltä, niin että olisin ihan varma. Yksivuotiaita ihmislapsia kylläkin olen tavannut ja jututtanut.
Millaistahan olisi sitten olla valas? Olisi mielenkiintoista tietää. Jotenkin valaat erityisesti kiehtovat minua. Koen suoranaisia liikuttumisia, kun valaita näytetään televisiossa, tai kun luen niistä netistä.
Tässä mielen kiintoinen artikkeli: http://www.tiede.fi/artikkeli/1531/valaille_omat_oikeudet
Ehkä yksi suurimmista haaveistani olisi silittää valasta meressä. Katsomassani dokumentissa kuvataan tilanne, jossa valas nousee pintaan tervehtimään veneilijöitä ja veneilijät koskettavat valasta. Niin romanttista!
Muistan kuulleeni pienenä raamatun kertomuksen: Joona valaan vatsassa. Sen kertomuksen varjolla pelkäsin valaita pitkään niiden suuren koon vuoksi. Nyt kun tiedän valaista paljon enemmän ja olen oikein miettinyt asiaa, minä en enää voisi kuvitellakaan pelkääväni niitä. Minähän ihan rakastan niitä. Kaipaan niiden luo.
Nyt kun aloin miettiä pitkästä aikaa tuota Joona kertomusta, niin tajusin, että Joonahan nimen omaan pelastui valaan ansiosta. Muistikuvieni mukaan se meni niin, että valas lopulta "sylkäisi" Joonan pois vatsastaan kuivalle maalle. Valaallahan on se reikä selässä, mistä se suihkuttelee ulos vatsaansa menneitä vesiä. Niin se reikä on siis sierain. Ja jollain lajilla on niitä kaksikin. Olen aina ajatellut että Joona sinkosi kuivalle maalle sitten sieltä sieraimesta sen vesisuihkun mukana.
Tässä Joona-kertomus: http://www.srk-opisto.fi/upi/pelit/joona/joonar.htm
Tuon sivun mukaan ramatussa ei kyllä puhuta valaasta vaan suuresta kalasta, mutta haluan nyt kuitenkin ajatella että kyseessä on rakastamani valas. Valashan ei ole kala, vaan nisäkäs. Luin tältä sivulta: http://sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Joona/Johdanto01.htm ,että tarina ei mitenkään voisi olla tosi ,koska valaan nielu on kuulema niin pieni, että ihminen ei siitä mahtuisi. Tätähän voisi aina puolustella sillä, että tämä valasyksilö on ollut joku mutaatio tai että Joona vain on ollut erittäin pieni. Itse kuitenkaan en viitsi käyttää yhtään tämän enempää aikaa sen pohdiskeluun, voisiko tämä olla totta vai ei sillä minulle on aina tärkeintä miettiä niin raamatun kertomusten kuin muidenkin tarinoiden symbolista ja vertauksellista tarkoitusta ja opetusta.
Mietin että tuon Joona-kertomuksen opetus voisi olla se ettei Jumalaa voi paeta. Kertomuksen alussa nimittäin kerrotaan, että Joona oli lähtenyt Jumalaa karkuun, ja siksi Joonaa kohtasi onnettomuus. Symbolisesti se merkitsee minulle, ettei omia ongelmiaan, puutteitaan ja virheitään, eikä myöskään menneisyyttään voi paeta. On vain elettävä niiden kanssa ja pyrittävä mahdollisuuksien mukaan kehittämään itseä ja paikata virheensä.
Löydän kertomuksesta monta muutakin opetusta. Kun Joona rukoili valaan vatsassa ja aneli armoa, ja edelleen uskoi pelastumiseensa ja luotti Jumalaan, hän pelastui: " 10Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle. Minkä olen luvannut, sen minä täytän. Vain Herra voi pelastaa.
11 Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle."
Tämä voisi symboloida sisukkuutta: Ei saa luovuttaa. Kiitollisuutta: muistaa palkita lähimmäisiään. Uhrautumista: joustavuus ja kompromissit, toisten auttaminen, epäitsekkyys. Lupauksien pitämistä: ei kannata LUVATA mitään mitä ei pysty täyttämään, aina voi sanoa, että haluaisin ja teen kaikkeni, jos ei ole varma voiko luvata. Lupauksien pitämisen voisi rinnastaa myös uskollisuuteen, määrätietoisuuteen ja päättävyyteen. Itselleen tekemiä lupauksiakaan ei ole hyvä pettää. Omien virheiden ja paheiden myöntäminen ja vastuun kantaminen teoistaan: "12
Joona vastasi: "Heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Minä olen varma, että tämä hirveä myrsky on minun syytäni."
Merimiehet eivät olisi halunneet heittää Joonaa mereen, vaan kokeilivat kaikkea, kunnes eivät keksineet enää muuta. Ehkä tämä symboloi jotakin kuolemasta. Vaikka se vaikuttaakin niin pahalta asialta, niin kai silläkin on kuitenkin jokin tarkoitus oltava. Ehkä se tietyllä tapaa kasvattaa muita ihmisiä ja muistuttaa ihmisille että he kaikki ovat kuolevaisia. Siksi pitäsi elää tätä hetkeä, eikä huolehtia tulevia tai märehtiä menneitä. Elämää ei voi loppupeleissä sunnitella, eikä menneisyyttäkään voi muuttaa. Usein sille ei myöskään aikanaankaan ole mahtanut mitään. Kohtalostahan tässä elämisessä on kyse. Joku ajattelee mielummin, että sattumasta. Minä nyt kuitenkaan harvemmin uskon sattumiin.
Uskotko sinä sattumaan vai kohtaloon? Kumpi oli sinusta ensin, kana vai muna? Saa kommentoida!
