Näin yöllä unta.
Satoi kauniin utuista lunta.
Valkoiseen vaippaan peittyi koko luomakunta.
Seassa höyhenen pehmoisten hiutaleiden leijaili yllättäen paperinen punta.
Äkkiä tuli sellainen olo,
kuin taskussa olisi setelin mentävä kolo.
Minä köyhän puoleinen polo
huomasin ajattelevani. Olin kyllä vähän nolo.
Ryttäsin rahan äkkiä taskuun.
Se menisi suurehkoon puhelinlaskuun.
Samaistuin erääseen isäni kaskuun.
Sitten suuntasin ripein askelin Maskuun.
"Ei ole varaa valita köyhän,
siksi omaan moraalin melko löyhän".
Maskusta ostaisin pienen sievän pöydän,
jos vain sellaisen löydän,
mietin mielessäni pienessä
ja tulipa mieleen, että voisi käydä sienessä,
siellä yhdessä ihanassa niemessä,
kunnes huomasinkin olevani melkoisessa liemessä.
Olin mietteissäni kuralätäkköön astunut.
Siinä uudehko pari kenkiäni oli ennenkin kastunut.
Silloin edeltävällä kerralla oli matkani siksi hidastunut,
mutta hyvä niin, en muuten olisi rakastunut,
siihen vihreän talon poikaan.
Mitä kaikkea ihanaa hän elämääni toikaan.
Miten tunnelmaan sopivaa musiikkia illalla ravintolassa soikaan
ja kuinka hienostuneesti hän kahvia kupista joikaan.
Jatkoin nyt matkaani menneitä muistellen,
kuraa ensin lahkeista puistellen.
Loppumatkan riensin kuin luistellen
meluisan kaupungin äänien lomasta lintujen laulua uistellen.
Kun saavuin Maskun luo
tajusin, että naapurin ukko juo.
Muovipussissa hän viinapullot nuo
kait emännältään salaa kotiin tuo.
En koskaan selvinnyt Maskuun asti,
sillä päälleni kaadettiin lumiauran lasti.
Siihen tapahtumapaikalle piirrettiin rasti.
Oli tapausta todistamassa koko juoppokasti.
Maskun vieressä sijaitsi Alko,
toisella puolen koju, jossa myynnissä vain yksi herneenpalko.
Surulippua kantoi sinä päivänä salko.
Juopot myötätuntoiseen suruunsa ja järkytykseensä joivat viiniä, lajia valko.
Mutta unessa hyvää oli se, että
vaikka satoikin lopulta lumen sijaan vettä,
tuli taivaasta enkeli tuomaan surijoille mettä.
Sama ihana enkeli, joka silloin suojeli rakastavaisia meitä.
Niin nyt myös surijoita, kaikkia vähäisiäkin heitä.
Muistelivat siinä meidän komeita häitä.
Nähtiin silloinkin monenlaisia säitä,
riittäähän näitä.
Mutta se seteli,
siitä syntyikin meteli.
Asianajajakin välistä veteli.
Kovin se perinnön jako kaikkia totta vie koetteli.
Lopulta lähti jo asianajaja pakoon
ja päädyttiin viimeinkin jonkinlaiseen jakoon.
Seteli pistettiin ovenrakoon,
tiivisteeksi, mutta se ovi joutui myöhemmin lakoon.
Maskuun minulla oli lahjakortti,
piha-aidassa pikkuinen portti,
taskussa tupakka-aski, lajia Nortti,
ja sitten oli vielä kissani Mortti.
Mortin sai se naapurin ukko,
emännälleen tuli Nortista keuhkoon tukko.
Porttia ei saanut kukaan, koska siinä oli lukko.
Maskusta löytyi vihreän talon äidille pillikukko.
Minut haudattiin hänen poikansa, siis rakkaani viereen.
Äitinsä sytytti haudalla vieheen.
Juopot Alkon edustalta ottivat jokainen paukun mieheen.
Koskaan en sitten mennytkään sieneen.
Tämän unen opetus lienee,
että vaikka kaikki menee kuitenkin aina lopulta pieleen,
niin kyllä kuitenkin joku aina voitot vienee.
Tällä kertaa asianajaja, joka kai nyt Kanarialla hikoilee.
Ja myöhemmin sitten kiroilee,
kun vainajan omaiset vinoilee
että, sai asianajaja hyvät tienestit veroineen
ja saa pärjäillä keskenään velkoineen.
Sillä kukaanhan ei maksanut sitä puhelinlaskua,
eikä kovin moni muistanut siinä tilanteessa edes isäni kaskua
tai tarkistanut omaa taskua.
Se oli operaattorille jo liian paksua.
